Leenalassa tapahtuu

Pelin viivyttäminen, kiekko katsomoon

Kiihkeitä tunteita herättänyt jääkiekkokausi alkaa olla läpytelty. Kyllä sitä on seurattukin, vetoja lyöty ja oman joukkueen puolesta intoiltu ja kimitetty. Virallisestihan mestaruus on ratkennut, mutta kun poikia kuuntelee, joukkueiden paremmuus ei ole suinkaan selvinnyt. Melkein kaikilla joukkueilla on kannattajansa ja kunnon fani ei luovuta, vaikka joukkue olisikin vähän alamaissa.

 

Parhaimmillaan telkkarin ääressä oli mekkalaa kuin isommillakin areenoilla.

 

Leenalan oma sankari oli naapurinpoika Atte Ohtamaa, joka kantoi pelipuvussaan Leenalan logoa. Atte kävikin Leenalassa kauden aikana ja valloitti Kalpan, Hifkin ja Jypinkin kannattajien mielet. Kova jätkä, vaikka mukava onkin.

 

Alkuviikosta luistimet ja mailat laitettiin naftaliiniin. Sukset vaihdettiin polkupyöriin. Edessä on vielä sählyturnaus opettajia vastaan, mutta sitten siirrytään intoilemaan jalkapalloa ja yleisurheilua. Ensimmäiset pihafutikset on pelattu ja kohta varsinaiset futaritkin pääsevät sisäharkoista ulkokentille.

 

Ai niin, onhan vielä kiekon MM-kisat. Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tule, kannattakaamme siis suomalaisia!

Takaisin | Tapahtumakalenteri