
Keskiviikkona Ronkaalan pesäpallokentällä riitti värikkäitä tilanteita, kun Leenalan porukka kokoontui pelaamaan pesäpalloa. Joukkueisiin saatiin virallinen määrä pelaajia sillä mukana oli yli kaksikymmentä lasta ja aikuista.
Ottelun pelillinen taso ei noussut aivan Kouvola-Sotkamo sarjan tasolle, mutta yritystä oli ainakin 110 %. Asenteesta kertoi paljon muutamat reidellä pysäytetyt lyönnit ja riehakkaat tuuletukset.
Peli oli sen verran tasainen ja juoksurikas ettei tilanteen tasalla pysynyt kukaan, mutta sovitaan että meidän joukkue voitti juoksulla. Joukkueiden parhaita ei virallisesti valittu, mutta jälkipeleissä nekin onnistuttiin seulomaan. Nuorista löytyi tällä kertaa ottelun leijonat ja aikuiset muodostivat lampaankankkuosaston.
Ottelu oli hauska huipennus Leenalan pesiskesälle. Kävimme kesän aikana katsomassa paljon otteluita Ronkaalassa. Nuoret myös harjoittelivat pesistä ahkerasti kuluneena kesänä.