

Tänä vuonna Leenalan perinteiset pikkujoulut vietettiin Terveystalon salissa, jonne olivat kokoontuneet Leenalan nuoret ja suurin osa aikuisista.
Ilta piti sisällään jouluista yhdessäoloa glögin ja pienen napostelun merkeissä. Ohjelmapuolella nähtiin illan aikana mm. pieniä kisailuja, joululauluja, tonttuleikkiä sekä tietenkin vuotuinen diplomien jako kuluneen vuoden saavutuksista jokaiselle.