Leenalassa tapahtuu

Raeruoho ja kanat

Pitäisi kuulemma laittaa kasvamaan raeruoho ja hommata ne kanat siihen ruohoon istumaan. Tällainen oli yhden kaverin vähän hätäinenkin aamutoivomus. Kiire kuulemma on. Pääsijäinen tulee.

No, meillähän on näitä kymppivuotiaita ja niillä hujakoilla olevia poijan pätkylöitä. Puhuvat paljon ja osallistuvat kaikkeen keskusteluun mitä suinkin ympärillään havaitsevat. Ei ole epätavallista, että käsitteet menevät vähän sinne päin. Juhannuksenakin ensin saunotaan ja sitten syödään vasta. Järjestys olla pitää.

Laitettiin kuitenkin ruohon siementä lautasille ja tipuja hommaillaan kaiken aikaa. Muutenkin on yhteisten tilojen ilmettä taas raikastettu. Kevät teettää sellaista.

Tästä on ennenkin ollut puhetta, mutta taas on todettava, että juhlat ja niihin liittyvät rituaalit ovat lapsille tärkeitä. Ne ovat myös mahdollisuuksia ottaa lapsi mukaan valmisteluun ja tekemiseen. Olemme huomanneet, että aikalailla kaikki lapset ja nuoret haluavat jotenkin osallistua juhlien valmisteluun ja itse juhliin. Askartelu, vaikka se ei ainakaan varhaisnuorten keskuudessa ole oikein muodikasta, maittaa kyllä, kun siihen tulee hyvä tilaisuus. Siinä tulee vielä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: tulee tehtyä näppäriä juttuja ja tulee oltua aikuisen lähettyvillä tekemisen merkeissä.

Joskus kauan sitten tipuja tehtiin keltaisesta villalangasta ja huovan palasista, nyt ovat puolivalmiit versiot ostettavissa. Ei se haittaa, tärkeintä on itse puuhastelu ja juhlan odotus.

Takaisin | Tapahtumakalenteri