Leenalassa tapahtuu

Klapeja kasapäin

Silloin tällöin miehinen meininki pääsee valloilleen Leenalassa. Parhaimmillaan rymistellään oikein näkyvästi ja päästään sitten ihailemaan töittemme jälkiä ja pullistelemaan  kunnolla. Se tapahtuu ihan luonnostaan. Pitää päästä kunnolla rymistelemään ja mieluusti luonnon helmaan. Vasta jälkeenpäin sitten kokemus jalostetaan arvokkaaksi noin kasvatuksellisestikin.

Loppuviikolla huhkittiin oikein kunnolla. Päästiin koivupöllien kimppuun oikein väellä ja voimalla. Jälkeä syntyi, kun isolla porukalla tehtiin klapeja ja laitettiin kasaan kuivumaan.  Siinä on hellapuita moneksi vuodeksi niin Leenalan tarpeisiin kuin vähän kavereillekin.

Meitä oli miehiä monta, ihan tarkkaan ei laskettukaan. Kahvimukeista päätellen kuitenkin kaikkiaan kymmenkunta. Kahviahan me keiteltiin nuotiolla ja syötiin siinä muutama käristemakkarakin, niin kuin miehillä on tapana. Istuttiin ja turistiin hetken ja sitten taas täysi työvauhti päälle.

Kyllä se niin on, että se on makoisaa elämää, kun laani tuoksuu tuoreelle koivulle, linnut laulavat ja hiki valuu selkäpiitä pitkin. Hyvään oloon kuuluu sekin, että työstä tullaan päivän mittaan aika hiljaisiksi, tahti ehkä vähän hiipuu, mutta kukaan ei ääneen valita. Illalla kroppa on kipiä, lihakset tietävät jotain tehneensä eikä unta tarvitse houkutella.

Tällaisia me ollaan, ihan vaan tavallisia miehiä.

Takaisin | Tapahtumakalenteri