Rapsutetaan pintaa
Jos oli sellainen kevät, että ruohikkoa ei kulotettaisi eikä nurmikkoa rapsutettaisi, olisiko se kevät ollenkaan. Entä jos pensaita ei leikattaisi tai kukkapenkkejä myllättäisi. Olisiko se kevät minkäänmoinen? Tulisiko oikea kesä ilman näitä valmisteluja?
Ei kait. Ei sitä oikein kehtaa miettiäkään. Kulotuksen tuoksu ja tunnelma on keväällä aivan välttämätön asia, kuin portti kesään. Meillä tätä hommaa ja kulottajia johtaa ilman muuta Leena. Leena tekee sen tavallaan, aina samoja rituaaleja noudattaen. Kukaan ei ole keksinyt, kuinka ajankohta määräytyy, miksi järjestys on juuri sellainen kuin on tai millä perusteella apujoukot valitaan. Leena tekee kulotuksen intensiivisesti ja hartaasti, lähes täydellisen hiljaisuuden vallitessa. Tunnelma tarttuu muihinkin.
Ja nurmikot pitää rapsutella vielä kerran. Suurin työ on tehty jo syksyllä, mutta kevätrapsutus edistää kesän tuloa, saa nopeammin vihreyden esiin. Tähän työhön meillä osallistuu koko joukko. Asiaan toki kuuluu, että varsinkin murkkuikäiset narisee ja naukuu, kun hommaan komennetaan. Mutta kohta jo pörrätään iloisena pitkin pihaa ja erilaisia tehokkuuskilpailuja synnytetään. Ja ah sitä fiilistä, kun urakan päälle käristetään makkarat ja juodaan mehut. Kukaan ei muista aikaisempaa kiukuttelua. Eikä tarvitsekaan.
Valoisat kevätillat innostavat puuhasteluihin. Maan tuoksu kiihottaa mieltä ja panee tekemään puutarhatöitä joskus niin, että vasta hämärä ja illan viileys herättävät. Onhan tässä symboliikkaakin: mitä nyt teet pihan ja puutarhan hyväksi, sen kesällä ja syksyllä näet ja maistat.
