

Leenalassa vietettiin perinteistä leiriviikkoa kesäkuun kolmannella viikolla. Leiriviikkoon mahtui monenlaista mukavaa ohjelmaa.
Leiriviikko alkoi maanantaina kun hiihtäjä Kalle Lassila kävi kertomassa Leenalan nuorille ja henkilökunnalle omasta urheilu-urastaan. Lassilan puheessa korostui muun muassa omien tavoitteiden asettaminen ja niitä kohti kulkeminen. Lassilan mukaan urheilijan oma motivaatio vaikuttaa siihen, miten paljon urheilija on valmis tekemään työtä saavuttaakseen tavoitteensa. Motivoitunut urheilija joutuu myös useasti tekemään valintoja omassa arkielämässään, esimerkiksi valitsemaan juoksulenkin ja kavereiden kanssa pelailun sijaan. Lassila korosti myös levon merkitystä harjoittelun tasapainona. Lassilan ohjeet eivät kuitenkaan jääneet vain pelkiksi sanoiksi, vaan koko konkkaronkka koottiin pihalle ja Kalle opetti nuorille erilaisia urheiluharjoitteita. Nuoret seurasivat Kallen esimerkkiä innoissaan perässä.

Tiistaina alkoi sitten varsinainen leiri, kun hypättiin pyörien selkään ja otettiin suunta kohti Pyhäjärveä. Matkaa mökille Pyhäjärven rannalle oli noin 60 kilometriä. Pyöräilymatkalle lähti Leenalan nuoret sekä kolme ohjaajaa. Matka taittui leppoisasti, eikä edes pieni sade hidastanut menoa. Vauhdin ollessa sopiva, ei pyöräily tuntunut raskaalta ja kaikki jaksoivat polkea matkan hienosti.

Keskiviikkona ohjelmassa oli risteily Pyhäjärvellä. Risteilyllä kierrettiin järveä ja Pietarsaaressa pysähdyttiin paistamaan makkaraa. Matkalla matkustajia viihdytti laivurin kaksi papukaijaa nimeltään Iida ja Pete.

Torstaina isommat pojat lähtivät tutustumaan Pyhähäkin kansallispuistoon ja pienemmät Saarijärvellä sijaitsevaan puuhapuistoon. Tytöt puolestaan lähtivät käymään ensin Kärsämäellä katselemassa lehmiä ja Paanukirkkoa. Kärsämäeltä matka jatkui kohti Nivalaa, jossa tytöt kävivät shoppailemassa.

Perjantaina vuorossa oli leiriolympialaiset. Nuoret jaettiin kahteen joukkueeseen ja ensimmäisenä joukkueiden jäsenet saivat keksiä omalle joukkueelleen nimen. Olympialaisten lajeina oli muun muassa palloiluviestejä, jalkapallopeli, pesäpallon heittelyä, tikan heittoa ja erilaisia pyöräilytaitolajeja. Lajit eivät siis olleet niitä perinteisimpiä. Leiriolympialaisten kamppailu oli tasainen ja se käytiin rehdissä urheiluhengessä.

Kisan tuomaristokin oli voimissaan !