Tilat: Eijala

Eijala on Leenalan perhekodin pihapiirissä sijaitseva itsenäistymisyksikkö, jonne nuoren on mahdollista siirtyä Leenalan jälkeen. Eijalassa on kuusi huonetta nuorille, yhteiset pesu- ja saunatilat, keittonurkkaus sekä oleskelutilat.

Eijalassa nuoret huolehtivat itsenäisesti omien vuorojensa mukaan arkiaskareensa. Lämpimän ruuan nuoret nauttivat yleensä Leenalan puolella, mutta harjoittelevat viikoittain aikuisen ohjauksessa myös itse laittamaan ruokaa. Muutenkin Eijalassa asuvat nuoret osallistuvat Leenalan touhuihin ja tapahtumiin ihan normaalisti ja vapaa-aikaa voi viettää molemmilla puolilla. Aikuiset käyvät Eijalan puolella useamman kerran illassa ja koulunkäyntiä, olemista ja elämistä kontrolloidaan.











Kuva Eijalan oleskelutiloista



Takaisin Tilojen esittely -sivulle